NACHOSALAATTI
Revityille salaatinlehdille puolitettuja kirsikkatomaatteja , kurkkukuutioita, maissinjyviä, fetakuutioita, kypsää broileria, kypsää pastaa, siivutettu avokado ja nacholastuja sekä limeä.
Kun taas kerran turhaan hain reseptiä, jonka olin laittanut "hyvään talteen", päätin siirtää kokoelmani turvaan ja samalla opiskella blogin pitämistä. Tästä johtuu blogin karuhko ulkoasu. Kirjoitusvirheistä vastaa enimmäkseen automaattikorjaus, joka useimmiten on eri mieltä siitä, mitä olikaan tarkoitus sanoa. Mutta jos nämä asiat eivät häiritse, olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan blogiini!
Sekoita ricottaan silputtua timjamia ja raastettua limen tai sitruunan kuorta, mausta seos ja täytä sillä pinaattiletut.
Paista lanteiksi viipaloitu makkara, lisää pannuun purjoa, vihreä paprikaa ja punaista paprikaa sekä kypsää pastaa ja broccolia.
Valmista kastike
3 dl ranskankermaa
3 dl vettä
2,5 dl kermaa
sinappia, suolaa ja pippuria
Laita 200 asteeseen uuniin 30 minuutiksi.
Tein tämän vastaavan pannussa ja kastikkeena käytin ainoastaan ranskankermaa, sinappia ja juustoraastetta.
Ruskista pekonisilppua pannussa ja lisää sulaneet kasvissuikaleet , kääntele vähän aikaa ja kaada päälle munakasseos ja kypsennä matalalla lämmöllä kauniin ruskeaksi.
3 kananmunaa
1 pieni punasipuli
2 verigreippiä
puolikas kurkkua
jääsalaattia
400 g lämminsavustettua kirjolohifilettä
kastike
2 rkl extraneitsyt oliiviöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
puoli tl kuivattua minttua
suolaa, mustapippuria
Keitä munat koviksi, jäähdytä, kuori ja lohkon ne. Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa ja lisää sipuliviipaleet joukkoon. Leikkaa kurkku pitkittäin puoliksi ja puolikkaat viipaleiksi, revi pesty salaatti ja poista lohesta nahka ja paloittele se suupaloiksi . Nostele jääsalaatti kastikkeen joukkoon, kaada salaattisipuliseos vadille ja asettele muut ainekset salaattipedille.