keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

 


KEBABIA JA KAURAPALAA



Ei mikään Cross kitchen eikä edes Criss Cross Kitchen vaan voisi sanoa että tämä on sellainen ristiinrastiin ja vielä kerran ympäri keittiö:  pitaleivän puutteessa tungin ainekset supisuomalaisen Vaasan kaurapalan sisälle.  Ahdoin sinne muun muassa pinaatinlehtiä, grillattua kebabia ,  säilöttyä jalapenoa,  kirsikkatomaattia, punasipulirenkaita,  kurkkuviipaleita ja sekä tulista chilikastiketta ja hieman smetanaa.

 Kohta selviää ahtamisesta  tästä seurauksena ihastuksen kiljaisu vai kivun parkaisu eli menevätkö leuat sijoiltaan kun tästä haukkaa.  Ai niin,  sijoiltaan  menneillä leuoilla ei ehkä  pahemmin parkaista joten ihastuksen puolelle on pakko jäädä..






sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

 


VALKOSIPULIPERUNAT ILMAN UUNIA



Ruskista  valkosipuliperunasiivuja hetken aikaa pannulla. Lisää sitten kerma ja anna hitaasti kiehua kunnes perunat ovat kypsiä ja sakeus sopivaa. Voit maustaa myös homejuustomuruilla suolan ja pippurin lisäksi.







tiistai 5. huhtikuuta 2022

 


APPELSIINI-TAATELISMOOTHIE


3 dl appelsiinimehua

 1,5 dl taatelia

 1 dl jogurttia

 1 rkl kurkumaa 

Poikkesin jonkin verran ohjeesta ja appelsiinimehun tilalle laitoin kokonaisen appelsiinin ja jogurtin tilalle pienen tilkan maitoa.








maanantai 4. huhtikuuta 2022

 


ERÄNKÄVIJÄN RIISTAKIUSAUS



Laita voideltuun uunivuokaan seos, jossa on puolet kasvissuikaleita ja puolet peruna-sipulisekoitusta ja lisäksi kylmäsavupororouhetta, puolukoita, hienonnettua rosmariinia ja juustoraastetta. Ripottele paistoksen päälle lisää juustoraastetta ja kaada sitten pippuriruokakermaa. Paista 200 asteessa noin tunnin verran.









sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

 


VIHREÄ JOGURTTI


Sekoita jogurttiin Vihreä kuula -marmeladia ja koristele annos vihreillä kuulilla, kiiviviipaleilla ja mintunlehdillä.




 


SCHNITZEL


Levitä porsaanleikkeelle, esimerkiksi lehtipihville, dijon-sinappia, viipale Kreivi-juustoa js palvikinkkua ja taita leike kahtia, pyörittele sen jälkeen vehnäjauhoissa, vatkatussa kananmunassa ja korppujauhoissa ja paista 3-5 minuuttia kummaltakin puolelta.












lauantai 2. huhtikuuta 2022

 


KIIVISMOOTHIE



Juomassa puoli banaania, yksi kiivi, omenamehua ja kauramaitoa sekä hieman minttusiirappia.