keskiviikko 26. joulukuuta 2018

SAVUPOROHYYTELÖ



200 g raejuustoa
150 g aurajuustoa
150 g savupororouhetta
pätkä purjoa
4 dl kuohukermaa
mustapippuria
3 liivatelehteä

Sekoita keskenään raejuusto murennettu aurajuusto ja hienoksi hakattu purjo. Lisää 4 dl kevyesti vatkattua kermaa. Sulata liivatelehdet pieneen vesitilkkaan ja lisää seokseen sekä mausta mustapippurilla. Laita kulhoon hyytymään yön yli.
Jos hyytelöä on tarkoitus syödä useampana päivänä,  purjo kannattaa freesata, sillä muuten sen maku voimistuu liikaa säilytyksen aikana.

Hyytelön voi tarjota myös moussen tapaan,  jolloin liivatelehtien määrää vähennetään ja mousse on heti valmis syötäväksi.







tiistai 25. joulukuuta 2018

KIRSBERRY GOLDEN CUP JA POROHYYTELÖSUUPALAT



4 osaa Kirsberrya
1 osa rommia
sitruunamehua

Tuc -keksien päällä on porohyytelöä,  rosmariininoksa ja karpaloita.

perjantai 21. joulukuuta 2018

APRICOT FIZZ



2,5 osaa Apricot Brandyä
1 osa sitruunamehua
4 osaa soodavettä

Sitruunamehu ja likööri ravistetaan, kaadetaan lasin jääpalojen päälle ja lasi täytetään soodavedellä.

Tonttutikut:  juustopala, viinirypäle, banaanisivu, mansikka tai vadelma ja minivaahtokarkki cocktailtikussa.



tiistai 18. joulukuuta 2018

JUUSTOTARJOTTIMIA



Lajitelma espanjalaisia juustoja


Valion juustoleipä , Aura ja Alppikreivi


Aura, Juhla ja ruohosipulituorejuusto




POROMIEHEN VUOKA



Tämä itsenäisyyspäivän herkku on muunnelma englantilaisesta Shepherd's pie -klassikosta.


Poronkäristyksen voi valmistaa jo edellisenä päivänä. Silppua kylmälle pannulle paketti pekonia ja ruskista se. Lisää paketti poronkäristyslihaa ja kypsennä. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää nesteeksi purkillinen kuohukermaa ja mausta reilusti maustepippurilla. Laita kylmään odottamaan seuraavaa päivää.
Valmista perunamuusi normaaliin tapaan tai pussista. Vähän jäähtyneeseen muusiin lisää pari kananmunaa,  sinihomejuustomurusia ja mausta reilusti maustepippurilla. Laita voidellun uunivuoan pohjalle poronkäristys ja levitä päälle perunamuusi. Ripottele pinnalle korppujauhoja  ja muutama voinokare ja kypsennä uunissa, kunnes pinta on kauniin värinen.





perjantai 14. joulukuuta 2018

JÄÄKARHU



2cl vodkaa
2cl sinistä Curacao -likööriä
10 cl Spriteä

Laita korkean lasin pohjalle muutama jääpala ja kaada alkoholit päälle sekä täytä lasi Spritellä.
Ohje on täsmälleen sama kuin Blue Hawaii -cocktailissa.



torstai 13. joulukuuta 2018

PERSIMONI-MOZZARELLASALAATTI



Lautasella paloiteltua persimonia,  revittyä mozzarellaa ja pekaanipähkinää.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

ELECTRIC SHARK



0,5 osaa tummaa rommia
1 osa Blue Curacao -likööriä
2 osaa ananasmehua
2 osaa inkivääriolutta

Ravistele keskenään ananasmehu, rommi ja Blue Curacao - likööri, kaada jäillä täytettyyn lasiin ja lisää inkivääriolut.

Drinkin maku riippuu hyvin paljon käytetystä inkiväärioluesta. Tällä kertaa käytin Fever Tree -merkkistä juomaa ja koko drinkki maistui pelkästään inkiväärioluelle, joten seuraavalla kerralla sen määrää kannattaa hieman vähentää... Holkeri...

MOSKOVAN PATA



1 kg naudanpaistia
240 g smetanaa
170 g aurajuustoa
5 dl lihalientä
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
3 venäläistä suolakurkkua
2 rkl hunajaa
2 laakerinlehteä
3 rkl vehnäjauhoja
2 tl mustapippuria

Hienonna ja kuullota sipulit ja siirrä ne pataan. Kuutioi 2 suolakurkkua ja lisään nekin pataan. Kuutioi paisti, ruskista ja lisää nekin pataan. Lisää myös hunaja , laakerinlehdet,  vehnäjauhot ja mustapippuri, kaada päälle lihaliemi ja lisää smetana ja homejuusto. Siirrä pata uuniin ja kypsennä 200 asteessa tunnin verran ja sen jälkeen 150 asteessa toisen tunnin. Kypsennyksen loppuvaiheessa kannen voi ottaa pois jotta pinta saa kauniin värin. Lisää ennen tarjoilua vielä yksi suolakurkku kuutioina.

tiistai 4. joulukuuta 2018

JULMUST



Kaikkea pitää kokeilla, jopa sitä, miltä tuntuisi olla ruotsalaislapsi. Joten kun  kaupasta löytyi tätä joulun aikaan Ruotsissa niin kovin suosittua virvoitusjuomaa, en malttanut olla ostamatta ja kokeilematta.
Etukäteistietojen perusteella olisi voinut olla tosi hyvääkin...

Pidän kotikaljasta, jos se ei ole liian makeaa, omenalimonadikin menettelee ja maltaista ja humalasta tulee mieleen mukava karvaus. Nämä maut mainitaan, kun hakee tietoja tästä juomasta.

Mutta totuus sitten: liiallinen makeus peitti mahdollisen kotikaljamaisuuden, omenalimonadiksi oli liian laimeaa ja sen kaiken makeuden joukosta en erottanut edes maltaiden makua. 

Mutta kokeiltuhan nyt sitten on ja kaikki on hyvin: ruotsalaiset saavat rauhassa pitää Julmustinsa ja hapansilakkansa, eläköön Olvin perinnekalja!


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

APRICOT BRANDY SOUR JA PEKONITAATELIT



1 osa Apricot Brandyä
1osa appelsiinimehua
1 osa sitruunamehua
1 osa jäitä 

Ravista voimakkaasti ja kaada lasiin.

Kääri taatelit pekonisuikaleeseen, yksi viipale riittää 3 - 4 taateliin. Paahda kuivalla pannulla rapeiksi.

lauantai 24. marraskuuta 2018

BISHOP


Tämän drinkin ohjeita löytyy pilvin pimein ja yhteinen tekijä niillä kaikilla on oikeastaan vain  punainen väri: pohjana käytetään milloin vermuttia, milloin portviiniä ja jatkeena milloin mitäkin.

Mutta tämä piispa on taatusti sieltä yksinkertaisimmista päästä...


8 cl punaviiniä
1/2 rkl tomusokeria
1/2 sitruunan mehu
1/2 appelsiinin mehu

Ravistele voimakkaasti jäiden kanssa.

Juoma siis tarjotaan ohjeen mukaan jäisenä, mutta kun "piispa" joutui jonkin aikaa seisoskelemaan ja  ehti  siinä odotellessaan  pahasti lämmetä, tuli mieleen , että ei varmaan kuumanakaan olisi yhtään hassumpaa! 

perjantai 16. marraskuuta 2018

PINACOLADA -SORBETTI



Helppo, nopea ja kaiken lisäksi tavattoman herkullinen jälkiruoka. Kaada valmis cocktail tiiviiseen,  kannelliseen rasiaan ja laita pakasteeseen. Voit sekoitella jäätymisen aikana muutaman kerran , jos haluat vähän kuohkeampaa jäädykettä tai jättää sekoittamatta, ihan kuinka vain. Kummassakin tapauksessa seuraavana päivänä herkullinen jälkiruoka on valmis. Tarjolle jäädyke kannattaa tuoda vasta viime hetkellä, sillä se sulaa erittäin nopeasti, mutta eipä sekään iso vahinko ole: cocktail on hyvä Ihan juotunakin!

maanantai 12. marraskuuta 2018

AVOKADOMOUSSE



 Olin päättänyt tehdä jotain avokadosta ja käyttää siihen rasian pohjalla olevan lusikallisen ranskankermaa. Moussehan siitä tuli, mutta sitten meinasi mennä sormi suuhun. Avokadohan yhdistetään usein katkarapuihin tai kylmäsavuloheen, mutta kun kumpaakaan ei sattunut kaapissa olemaan,  jotain uutta piti kehitellä. 
Ja miksikäs ei, kun annos oli valmis huomasin , että palvikinkku käy vallan hyvin avokadon kanssa. 

Moussekin onnistui mielestäni ihan nappiin ja valmistaminen oli helppoa kuin mikä. Senkin voisi tietysti tehdä pidemmän kaavan mukaan, mutta ihan hyvä lopputulos oli,  kun survoin avokadon haarukalla,  sekoittelin sen joukkoon lusikallisen ranskankermaa ja maustoin toiselle lusikallisella chilpotlesalsaa. 

Tätä voisi jopa tehdä toisenkin kerran!

MAKKARASTROGANOV

 

Leikkaa makkara suupalan kokoisiksi paloiksi ja paista pannulla kauniin ruskeiksi. Ota makkarat syrjään ja kaada pannulle ruokakerma, lisää siihen tomaattipyrettä ja sinappia ja keitä hieman kasaan. Lisää loppuvaiheessa kuutioitu maustekurkku ja paistetut makkarakuutiot ja lisää mausteita , jos tarpeen.

lauantai 10. marraskuuta 2018

DOS MAS - KANELITOTI



Luulenpa, että tässä on tulevan jouluajan suosikki"glögini".  Glögin kanssahan tällä ei ole  mitään tekemistä, mutta suloinen kanelinmaku sopii lämpimään juomaan kuin nenä päähän.
 Lasin pohjalle omantunnon mukaan loraus Dos Mas  -kanelishottia  ja päälle toinen loraus kuumaa vettä. Koristeeksi voisi pistää kanelitangon, mutta makua totissa  on kyllä ilman sitäkin... 

KYLMÄ CHILIKASTIKE



Sekoita keskenään sama määrä majoneesia, ranskankermaa ja valmista chilikastiketta , esimerkiksi chipotle -salsaa. Anna maun tasaantua hetki. Sopii kylmän lihan, salaatin, hampurilaisten ym. kastikkeeksi ja dippikastikkeeksi.

torstai 8. marraskuuta 2018

KARPALOVODKA



1 osa vodkaa
4 osaa karpalomehua

Kaada ainekset lasiin jäiden päälle ja sekoita.

CURRY-KINKKUKEITTO



1 omena
1 sipuli
1 rkl currya
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä tai voita
11/2 lihaliemikuutiota
6 dl vettä
1 dl maitoa
200 g kinkkua
1 prk ranskankermaa
1 rkl konjakkia
mustapippuria

Hienonna omena ja sipuli ja kiehauta ne sekä
curry öljyssä. Lisää jauhot ja murennetut liemikuutiot,  kaada päälle vesi samalla sekoittaen ja anna kiehua muutama minuutti.  Lisää maito sekä ohuiksi suikaleiksi leikattu kinkku ja kuumenna . Sekoita keittoon ranskankerma ja mausta konjakilla ja mustapippurilla. Kuumenna, mutta älä enää keitä.



NOPEA JUUSTOMAKARONI



Paras juustomakaroni varmasti syntyy perinteiseen tapaan valmistamalla juustoinen kastike,  sekoittamalla pasta sen joukkoon ja kypsentämällä koko komeus uunissa. Nopein juustopasta syntyy varmasti näin:

Sekoita valmiiksi kypsennetyn pastan joukkoon tarpeelliseksi katsomasi määrä Koskenlaskija ruoka -valmistetta. 
Vähän pidemmän kautta mentäessä tämänkin voi vielä kypsentää uunissa, mutta käy lautaselle ihan näinkin.

tiistai 6. marraskuuta 2018

INKIVÄÄRIRAHKA



1 prk maitorahkaa
1 tlk säilykepersikoita
2 1/2 tl hillottua inkivääriä tai 
1 tl jauhettua inkivääriä
vajaa 1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 - 2 tl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa

Lisää rahkaan pieniksi kuutioiksi leikattu persikka ja hienonnettu, hillottu inkivääri , sokeri vaniljasokeri , sitruunamehu ja vaahdotettu kerma. Lusikoi jälkiruoka annosmaljoihin ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.

Näin siis ohjeen mukaan mutta jouduin taas soveltamaan. Säilykepersikat vaihtuivat aprikoosiin ja hillottu inkivääri inkiväärimarmeladiin, joka oli mielestäni tarpeeksi makeaa, joten sokerin jätin pois. Ja sitruunamehu puolestaan unohtui, mutta kaiken kaikkiaan lopputulos oli tosi hyvä! Kannattaa vain muistaa , että inkiväärin maku voimistuu rahkaa säilytettäessä.



maanantai 5. marraskuuta 2018

ANGEL'S DREAM



4 cl aprikoosilikööriä
kermaa

Rakennetaan lasiin kerroksittain.

Maku muistuttaa erehdyttävän paljon Amaretto Creamiä,  johtuen varmaankin siitä, että käytin Apricot Brandyä, jossa on vahva mantelinen maku.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

PIPARJUURIKERMASSA HAUDUTETUT RAITAJUURET



Tämänkin voisi tehdä huolellisemmin ja pidemmän kaavan mukaan mutta kun lopputulos on lähes yhtä hyvä näinkin, niin miksei käyttäisi oikotietä?

Suikaloi raitajuuret, laita mikronkestävään kulhoon, lisää vettä niin paljon , että suikaleet juuri ja juuri peittyvät, heitä sekaan liemikuutio ja kypsennä niin kauan,  että suikaleet ovat napakan pehmeitä. Kaada osa liemestä pois, lisää nokare piparjuurituorejuustoa tai raastettua piparjuurta ja kermaa. Kermaa ei tarvita edes paljoa,  jos haudutuslientä jättää kulhoon tarpeeksi. Kuumenna vielä hetken ja se on siinä!

Vaihtoehtoisesti loppukuumennuksen voi tehdä myös uunissa tai pannulla, jolloin juureksiin saa kauniimman pinnan!

lauantai 3. marraskuuta 2018

PURPLE MIST 



2 osaa vodkaa
1/2 osaa Curacao Blue -likööriä
1/2 osaa karpalomehu

Ravistellaan ja kaadetaan jäällä täytettyyn lasiin.

Mausta räytyy sanoa , että tämä ei kyllä sytyttänyt. Sinänsä hyvät aineet, mutta liekö mennyt jotain pieleen, kyllä tulos oli aika mitäänsanomaton!

CURRY-PÄHKINÄKASTIKE



1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl currya
2 dl maitoa
1 dl kevytkermaa
1 dl suolapähkinöitä hienonnettuna
puolikas banaania soseutettuna
ripaus suolaa
hienonnettua persiljaa

Sekoita sulatettuun voihin jauhot sekä curry ja anna kiehahtaa.  Lisää maito samalla voimakkaasti sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 3 minuuttia,  lisää sitten kerma sekä muut ainekset ja kuumenna. Tarjoa esim. grillatun broilerin kanssa.



Tällä kertaa tosin oikaisin mutkissa ja käytin  kaapista löytynyttä currylla maustettua ruokakermaa

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

AUSTRIAN HUSSAR



1 osa Apricot brandyä
1 osa tonic vettä

Kaada likööri lasiin jäiden päälle ja täytä lasi soodavedellä.


APPELSIINI-MUSTAPIPPURI -BROILERI



Kuumenna pannussa mustapippuriruokakerma, lisää kypsä broileri ja appelsiinilohkot. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös appelsiinimehua ja Mustapekka-tuorejuustoa. Ak
Appelsiininkin voi korvata muilla sitrushedelmillä tai jopa säilykemandariinilla. Eli siis ihan miten vain, aina on yhtä helppoa ja hyvää tulee!



lauantai 27. lokakuuta 2018

BANAANI-MAAPÄHKINÄ -TOAST



Tässä taas yksi niistä kokeiluista, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Makeaa oli, ällömakeaa, ja sitten vielä lämpimän banaanin inhottava koostumus... No, tulihan nyt sitten kuitenkin kokeiltua...
Ei tiedä, teinkö jotenkin väärin ja johtuuko epäonnistuminen siitä, mutta näin sen tein:
Paahtoleipäviipale voidellaan maapähkinävoilla ja päälle viipaloidaan puolikas banaania. Toinen leipäviipale painetaan päälle ja koko komeus paistetaan pannussa. 

Ja sitten pitäisi olla niin superhyvää...

perjantai 26. lokakuuta 2018

DOS MAS -SHOTTI JA INDIAN NACHO -MAISSILASTUT



...dos mas eli kaksi vielä! Puolestani tämän shotin nimi voisi olla vaikkapa 'cinco mas!', mutta sitten voisi seuraavana olla jo tilauksessa päänsärkylääke.

Tällä tietysti tarkoitan , että tämä kanelinmakuinen tequila -pohjainen likööri ei ole yhtään hullumpaa tavaraa. Vastaan iskee ensimmäisenä voimakas  kanelinmaku, juuri sellainen kuin itse jauhetusta kanelista kun sitä vetää vahingossa henkeen. Ja sen jälkeen aistii jotain muutakin voimakasta, joka ilmeisesti on juuri tequila...

Summa summarum, ei hassumpaa näin jääkylmänä shottina, mutta aloin heti leikitellä ajatuksella , minkälaista tämä olisi joulunaikaan kuumana totina...



Nuo maissilastut sitten taas olivatkin pettymys. Ainakin näin kylmiltään , perunalastujen tapaan syötynä maku muistutti lähinnä sahanpurua...




torstai 25. lokakuuta 2018

PÄHKINÄINEN JUURISELLERILAATIKKO



noin nyrkin kokoinen pala juuriselleriä
saman verran päärynää tai omenaa
2 dl kuohukermaa
sinihomejuustoa
rouhittua pekaanipähkinää
(mozzarellaa)

Leikkaa selleri ja omenat vähän tulitikkua paksummiksi suikaleiksi, sekoita keskenään ja murustele joukkoon homejuusto ja lisää rouhitut pähkinät. Laita seos voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle kerma. Laita päällimmäiseksi muutamat mozzarella -viipale. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 60 minuuttia , kunnes kerma on lähes imeytynyt juuriselleriin joukkoon ja sellerit tuntuvat pehmeän kypsiltä.



keskiviikko 24. lokakuuta 2018

TUNA MELT -LEIPÄ


Tämän leivän ohjetta etsiessäni huomasin,  että on 'oikeasta tuna meltistä' on olemassa lukemattomia erilaisia versioita. Yhteinen nimittäjä tuntui olevan ainoastaan tonnikala, majoneesi ja leipä. Tässä jälleen yksi versio, tällä kertaa ilman majoneesia:


Sekoita keskenään purkkitonnikala ja piparjuurella maustettu tuorejuusto. Levitä seos kahdelle paahtoleipäviipaleelle. Viipaloi toiselle leivälle tomaatti, toiselle leivälle avokado, laita leipien väliin muutama juustoviipale ja paina viipaleet yhteen. Paista molemmin puolin pannulla.
Oikeassa tuna melt -leivässä tonnikala sekoitetaan majoneesin kanssa ja juustona käytetään savujuustoa, mutta ihan kelvollista tuli näinkin!



tiistai 23. lokakuuta 2018

COLUMBUS



1 osa tummaa rommia
1 osa ApricotBrandyä
1 osa limemehua

Ainekset ravistellaan ja kaadetaan cocktaillasiin. Juoma on erittäin raikas ja sihisevän kirpeä!


lauantai 20. lokakuuta 2018

PANEROITU JUUSTO


Yllätyin , kun huomasin,  että tämä herkku  onnistuu melkein mistä tahansa arkisestakin juustosta. Nyt kokeilin goudalla ja Koskenlaskijalla.


Juustosta leikataan paksuhkoja viipaleita, jotka paneroidaan kaksi kertaa ts. pyöritellään ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen vatkatussa kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa ja paistetaan sen jälkeen pannulla kauniin ruskeiksi. Ja ne siis todellakin voi paistaa ruskeiksi: minulla jäi paistaminen vähän puolitiehen kun en tiennyt, miten Koskenlaskija käyttäytyy ja otin sen liian pian pannulta kun pelkäsin sen sulavan kokonaan.

BRIE-LUUMU-PEKONI -TOAST



Yhtenä päivänä sattui televisio olemaan auki ja puolella korvalla kuulin, miten jossain ruokaohjelmassa valmistettiin jännittävän tuntuisia toasteja. Kun ehdin näköyhteyden päähän, oltiikinn jo lopputeksteissä, joten ihan varma en ole, kuulinko ja muistanko oikein, mutta näinkin leivistä tuli aika hyviä:

Laita paahtoleivälle muutama viipale briejuustoa, luumuviipaleita ja rapeaksi paistettua pekonia.  Paina toinen leipäviipale päälle ja paista kauniin ruskeiksi.

perjantai 19. lokakuuta 2018

XUXU TONIC


Niin hyvää kuin mansikkainen XUXU -likööri onkin, on se liköörien tapaan tosi makeaa. Kivennäisveden ja Spritenkin kanssa makeus hälvenee, mutta aavistuksen verran kitkerän tonic-veden kanssa maku muuttuu raikkaan mansikkaiseksi...


1 osa XUXU -mansikkalikööriä
2 osaa tonic-vettä

Kaada likööri  lasiin jääpalojen päälle ja täytä lasi tonicilla.

BROILERIA KOOKOSKASTIKKEESSA


Kun kerran on avannut kookosmaitotölkin, sitä tuntuu riittävän ja riittävän, niin että lopulta melkein tuskastuu, mihin sen voisi käyttää. Ja kun kaapista vielä löytyi parhaat päivänsä ohittanut purkillinen maapähkinävoita, oltiin jo ratkaisun ääressä.


Kaada pannuun kookosmaito, lisää maapähkinävoi ja sekoittele sileäksi ja kuumenna. Mausta chilillä ja lisää kypsä broileri.

torstai 18. lokakuuta 2018

PINACOLADA -PIRTELÖ


Tämän kerran vielä ja sitten annan periksi, päätin, kun takana oli kaksi enemmän tai vähemmän epäonnistunutta kokeilua kookoskermalla. Mutta niin siinä sitten kävi , että kolmas kerta toden sanoi. Tämä onnistui!


1 osa tummaa rommia
2 osaa kookosmaitoa
2 osaa ananasmehua
vähän vaniljajäätelöä

Sekoita ainekset hyvin sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja kaada lasiin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

BLUE HAWAII


En tiedä oliko vika tekijässä, ohjeessa vai raaka-aineissa mutta joku tässä cocktailissa mättää. Toisen noudattamani ohjeen mukaan juoma rakennetaan lasiin ja sekoitellaan siinä. Lopputuloksena oli , että kookosmaito jäi inhottavina klimppeinä pinnalle. 

Toisen ohjeen mukaan juoma ravistellaan, joka tuntuukin paljon loogisemmalta. Ravisteltuna se olikin sellaista kuin kuvittelin sen pitävän olla, mutta kun juoman kaatoi jääpalojen päälle, kookosmaito kökkäröityi samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ehkä kolmas kerta olisi tässä tapauksessa toden sanonut, jos olisin kokeillut kookosmaidolla ohjeessa mainitun kookosöljy sijaan, mutta päätin luovuttaa...

Ohessa kuitenkin se piirun  verran onnistuneempi ohje:


1 osa tummaa rommia
1 osa sinistä Curacao -likööriä
3 osaa ananasmehua
1 osa kookoskermaa (kokeile kookosmaidolla!!!)

Ravistele ainekset hyvin ja kaada jäillä täytettyyn lasiin.

tiistai 16. lokakuuta 2018

PIRKAN PASTAVUOKA


Kaappiin oli päässyt kerääntymään lukuisia vajaita pastapusseja, oli simpukkapastaa, oli kierrepastaa, oli tavallisia sarvimakaroneja... Päätin käyttää nuo vajaat pakkaukset loppuun, joten uunissa kypsennettävä pastavuoka tuntui hyvältä ratkaisulta. Vähän huvitti,  kun jossain vaiheessa hoksasin , että aivan sattumalta kaikki käytetyt tuotteet sattuvat olemaan Pirkka -tuotteita, jonka mukaan sitten nimesinkin ruuan.
  Valmistus on tosi helppo, lähinnä erilaisten pakkausten avaamista ja niiden kumoamista uunivuokaan.


Kas näin:

Kaada tilkka Pirkan oliivi-pastakastiketta voidellun uunivuoan pohjalle. Lisää sen päälle kourallinen kuivapastaa ja ripottele näiden päälle pikkuisen juustoraastetta ja homejuustomurusia. Jatka näiden pastakastike-,  pasta- ja juustoraastekerrosten latomista niin kauan kuin aineksia riittää tai vuoka on täynnä. Päällimmäiseksi viipaloi pala mozzarellaa ja kaada ainesten päälle purkillinen ruokakermaa. Huom. ehdottomasti maustamatonta sillä pastakastike on todella suolaista! Lisäksi käytin nesteeksi hieman vettä, jolla huuhdoin sekä pastakastike- että kermapurkin.
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.