sunnuntai 14. toukokuuta 2023

 



SITRUUNA-TIRAMISU


4dl vispikermaa

 250 g mascarponejuustoa

 1 purkki (340g) sitruunatahnaa 

1/2 dl sokeria 


kostutus 

1 dl sitruunamehua

 1/2 dl vettä

 3 rkl sokeria 

200 g savoiardi-keksejä 

minttua

 Vaahdota kerma ja sekoita mascarpone ja puolet sitruuna tahnasta ja sokeri vaahtoon. Sekoita mehu, vesi ja sokeri ja kostuta puolet kekseistä kastamalla ne yksitellen sitruunaveteen. Levitä  vuuan pohjalle. Levitä puolet vaahdosta keksien päälle ja lusikoi puolet jäljellä olevasta tahnasta nokareiksi  ja levitä raidoiksi esimerkiksi cocktailtikulla. Tee toinen kerros samalla tavalla. Peitä vuoka ja anna tiramisun maustua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli ja koristele mintun lehdillä.

Kostutin Spritella enkä käyttänyt ylimääräistä sokeria massassa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti